Preloader images
Preloader icon
Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

2011 Polvijärvi

5.8.2011 - 7.8.2011

Lomakeskus Huhmari Polvijärvi 5.-7.8.2011

 

Alkuviikon helteiset kelit muuttuivat miittiviikonlopun lähestyessä epävakaisiksi. Edessä saattaisi olla kostea reissu, siis matkojenkin suhteen, mikä sitten osoittautui todeksi. Perjantaiaamuna mökiltä Jyväskylän kupeesta lähtiessämme sadeasut päälle ja matkaan. Asuvalinta oli kohillaan kun vähän ennen Jyväskylää alkoi sataa ja sitten ajeltiinkin Outin kanssa noin 300 km enempi tai vähempi sateessa. Varkaudessa bongattiin Mansen letka ja sitten ajeltiinkin porukassa Outokummun kautta tapahtumapaikalle. Varkauteen asti oltiin vielä varauduttu telttamajoitukseen ja varusteet sen mukaan kyydissä. Tamperelaisilla oli kuitenkin mökissä tilaa, joten eikun respassa ilmoittautumaan mökkiläisiksi.

Majoittumisen jälkeen olikin melko pian avajaistilaisuuden vuoro auditoriossa. Wili kertoi käytännön järjestelyista alueella ja esitteli Joensuun paikalla olleen talkooporukan. Paikalla olleet hallituksen jäsenet esittäytyivät myös ja itse pidin pienen avajaispuheen. Puheen jälkeen siirryimme ulos ja oli lipunnoston aika. Pablon kanssa nostimme lipun pikkasen liian pitkään lipputankoon. Meitin lippu näytti tosi pieneltä siellä tangon päässä.

Perjantai-ilta jatkui tutustumisen ja vapaan seurustelun merkeissä ja noin klo. 21 alkoi monen odottama karaoke. Tapahtuma menikin alkuun ihan hyvin, mutta myöhemmin se jotenkin karkasi karaokevetäjän käsistä. Kaverilla oli laput sekaisin ja väki sai odottaa lauluvuoroaan aivan liian kauan, jos pääsi yleensä ollenkaan laulamaan. Edelleen kaverin käytös oli kaikkea muuta kuin asiallista. No mukana olleet muistavat.

Lauantai valkeni taas sateisen harmaana. Aamupalan jälkeen hallitus kokoontui käsittelemään muutaman asian. Puolenpäivän maissa porukka kokoontui parkkipaikalle kiertoajelua varten. 68 pyöräkuntaa oli lähdössä Arvi488:n johtamalle reissulle. Maaseudun mutkapätkien jälkeen kokoonnuimme Joensuun torille. Siellä me nautimme klubin ja Jokikoneen tarjoamat kahvit. Paikalle kerääntyneet ihmiset saivat ihailla pyöriä ja jututtaa kuskeja. Väkeä olikin ihan mukavasti ja sadekin pysyi poissa. Torilta jäi yksi vanhemman pariskunnan keskustelu mieleen. Siinä Kosiosuden penkillä istuessamme ohi menevän pariskunnan mies tuumasi: ”noihan on melkein yhtä vanhoja kuin minä” . Mitä lie mies ajatellut motoristeista aikaisemmin. Kahvien ja “haastattelujen” jälkeen ajoimme poliisiauton perässä komeassa parijonossa läpi Joensuun. Oli komea letka ja ihmisillä riitti katseltavaa. Takaisin Huhmariin ja vähän aikaa vapaata seurustelua, kylpylässä käyntiä ja päivälliselle.

Lauantain ohjelmassa oli mm. Bomber-näytös parkkipaikalla. Näytöksen esitti Jouni ”Jone” Soikkeli. Hyvin kaveri hallitsi pyöränsä. Kiertoajelun jälkeen paikalla oli myös meidän oman klubikamamyynnin lisäksi pari varustemyyjää. Kone-Jönnit Joensuusta kauppasi ajovarusteita ja Vesa Nieminen Keuruulta mm. komeita nahkaliivejä. Vähän rauhallisempi meno kuin bombersilla oli Ainon ja Reinon heittokilpailuissa, vaikka kyllä sielläkin sai varoa katsomossa kun aina ei tiennyt, mihinpäin se kenkä lähtee. Ohjelmassa oli myös muutama nyrkkeilymatsi tosi isoilla hanskoilla. Naisten kisojen jälkeen pääsin itsekin kokeilemaan hanskoja klubin “hengellisen johtajan”, eli pastorin kanssa. Meillä olikin vähän pidempi erä ja se tuntui, molemmissa. Selvittiin ilman suurempia vammoja. Kisojen jälkeen oli vuorossa palkintojenjako.

 

  • Reinoa heitti pisimmälle Mako ja Ainoa Sari
  • Vanhin paikalle saapunut intruderisti oli Pirkko
  • Nuorin intikkakuski oli Jussi Piipponen 24v
  • Härskein intikka pytyn sai tällä kertaa Boolls Parolasta
  • Paras maalaus sekä hienoin intikka pytyt meni, kuten viime miitissäkin White Viikingille etelään.

 

Sitten nämä työmyyrä ja asennepalkinnot. Joka vuosi hallituksella on tosi vaikea päättää kenelle ne annetaan. On monta klubilaista, jotka tekevät pyyteetöntä työtä meidän tapahtumien onnistumiseksi ja monta kaveria, jotka vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta ajavat moottoripyörällä,tässä tapauksessa intikalla. Tänä vuonna asennepalkinto annettiin “schonjalle” Ouluun , joka viime miittiin saapui vähän ontuvalla intikalla ja joka sitten miitissä korjattiin. Työmyyräpytty meni “Vipelle”, joka toimi Toukoajojen puuhanaisena.

Ilta jatkui sitten ravintolassa The Slidemobilen tahdittamana. Sunnuntaina aamupalan jälkeen pidimme vielä ylimääräisen vuosikokouksen, jossa käsittelimme viime vuoden tilinpäätöksen ja sääntömuutokset, eli asiat joista päätimme Jyväskylän vuosikokouksessa. Kokouksen jälkeen lippu alas ja pakkaamaan tavaroita. Osalle alkoi kotimatka suoraan , itse kävin muutaman klubilaisen kanssa luovuttamassa meidän hyväntekeväisyyskeräyksen tuoton Pohjois-Karjalan lastenosasto 10:lle. Keräystuotto saatiin arvanmyynnillä ja vapaaehtoisilla sisäänpääsy- ja laitevuokramaksuilla. Rahaa kertyi vajaat 850 ekee, jonka pyöristimme 900 euroon.

Miittiin osallistui pikkasen alle 250 henkilöä. Järjestelyt oli hoidettu todella hyvin. Kiitokset kaikille mukana olleille, suuret kiitokset järjestelyihin osallistuneille ja tervetuloa kaikki ensi vuonna miittiin Pudasjärven Iso-Syötteelle 3. – 5.8.2012

Jussi ”Bronson” Simola
Puheenjohtaja
Intruder Club Finland ry

Details

  • Start: 5.8.2011
  • End: 7.8.2011
  • Tapahtumaluokka:

Järjestäjä

Tapahtumapaikka

Polvijärvi
    Sivun alkuun